Viikot vierähtää niin ettei tahdo perässä pysyä. Lomia on ehditty pitämään ja vastapainona painettu töitä aamusta iltaan. Viikolla 33 oli niittovuorossa ne pellot joilta ei päästy viimekerralla 2. satoa vielä tekemään. Timotei on jo tähkällä ja hieman vanhempaa sekä köyhempää kuin kesän ensimmäisen sadon heinät. Se on tarkoituskin, sillä näinä viikkoina tehdään "umppariherkkua", eli ei niin vahvaa ruokaa umpilehmille. Näiltä pelloilta ei edes haaveilla kolmatta satoa, vaan ne on tarkoitus myrkyttää ja kyntää syksyn aikana. Joillekin kakkos sadon heinäpelloille on jo kylvettykin syysrypsiä!

Huvittavin työtehtävä oli ohrapellon niittäminen! Kyllä - puimisen jälkeen sain käskyn rientää niittokoneen kanssa kaatamaan heinää oljen sekaan. Ei ole kovin yleistä että heinä kasvaa viljan alla aivan valtoimenaan, mutta tänä syksynä näin kuitenkin kävi. Saatiinpahan lisää umppariherkkua. Tälläkertaa ne laitettiin pyöröpaaleihin, kuten osa oljista. Ilmat ovat olleet niin kosteita että olkien säilyvyyden kannalta paras vaihtoehto oli paalata ne. Joku saattaa ajatella että olkien muovittaminen on rahan haaskausta, mutta se vasta haaskausta onkin kun koko satsista saa perata homeisia kohtia seuraavan vuoden ajan.

Etukuormaajan käyttö tuli toden totta tutuksi kun muutama päivä pyhitettiin paalien siirtämiselle. Lähipelloilta siirtelin paaleja kasalle metsän reunaan ja kauempaa kävimme hakemassa pitkän paaliensiirtokärryn kanssa. Juuso nosteli paaleja kyytiin ja kyydistä pois, minä sain harjoitella 10 metriä pitkän paalikärryn tiellä pitämistä. Ajatus hirvitti, sillä kärry on pitkä ja paaleja mahtuu kyytiin kahteen kerrokseen yhteensä 17! Matkalla oli tiukkoja käännöksiä ja kapeita teitä, mutta nopeasti kuitenkin homma alkoi sujumaan ja täytyy sanoa että paalien siirron jälkeen ajamani viljakärry tuntui taas naurettavan pieneltä.

Kolmas ja viimeinen rehusato saatiin pakettiin viikolla 36. Umppariherkku saa jatkoa kun sekaan ajetaan olkea silppurin läpi.

Kaiken tämän rehu- ja olkishown lisäksi on välissä puitu. Kauraa, ohraa ja vehnää. Antti pui, me muut kuljetellaan kärryjä pellolle ja pellolta kuivaajalle. Jo viimesyksynä sain harjoitella viljakärryn peruuttamista ja kippaamista kuivaajalla, mikä todella vaatiikin harjoittelua kun painavaa kärryä pakitetaan jyrkkään ylämäkeen. Olen huomannut että kuivaajalla päivystävä henkilökunta aiheuttaa minulle suunnattomia suorituspaineita ja joudun korjaamaan suuntaa kerta toisensa jälkeen. Kun yksin ja rauhassa saa suoriutua, ei ongelmia ole lainkaan. Kaikesta huolimatta olen jokaisen kärryn saanut kipattua oikeaan paikkaan ilman minkäänlaisia tuhoja - huh.

Kärryn perään ottaminenkin vaati viimesyksynä useita uusintoja, välillä se sujui ja välillä ei sitten millään. Mutta harjoitus on tehnyt mestarin ja lähes poikkeuksetta saan peruutettua traktorin nupin oikealle kohdalle jo ensimäisellä yrityksellä, siitä olen kovasti ylpeä. Hydrauliikkaletkujen kanssa en vielä ole niin hyvä, sillä kärryjä on useita ja kaikissa on omat letkunsa, sen lisäksi että traktoreissakin on kaikissa eri systeemit.. Varmasti helppo homma kun sen osaa. No, ehkä ensi syksynä taas vähän paremmin.