Rehut tuli tehtyä jonka jälkeen vuorossa peltojen lannoitus. Ihanteellisinta kai olisi levittää lietettä heti seuraavana päivänä siitä kun rehut on paketissa tai edes mahdollisimman pian, mutta meillä lannoitusajankohta venyi harmittavan pitkälle. Peltopartureilla oli vielä asiakkaita joiden rehut odottivat tekijäänsä.

Ykkösvuoden nurmi saa pelkästään Yaran lannoitetta. Juuret ovat vielä heikot eikä niitä haluta isolla lannanlevityskoneella turhaan polkea. 2- ja 3- vuoden nurmet ovat jo vahvempia mistä syystä peltoon ajetaan Yaran lannoitteen lisäksi myös lietettä. Lietteestä on tehty analyysit, jotta tiedetään kuinka paljon lisälannoitetta on hyvä antaa millekin pellolle. Varsinkin näinä aikoina omasta lietteestä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti (sen lisäksi että lietesäiliötä on pakko tyhjentää), koska apulanta on aivan törkeän hintaista!

20220625_132826.jpg

20220626_110720.jpg

Oma osuuteni lannoitushässäkässä on varsin pieni, koska Peltoparturit hoitaa senkin omalla porukallaan. Jonkun kerran olen vienyt lannoitesäkkiä paikasta A paikkaan B. Sensijaan minulla viikon teemana on ollut kuivaheinä. Muutaman päivän helteet tulivat oikeaan aikaan, jotta saatiin niitettyä ja kuivattua hyvää heinää. Antti ne jossain vaiheessa kävi niittämässä ja osoitti sitten minulle pellot joilla kävin heiniä pöyhimässä parina päivänä. Ulkopuolinen paalaaja palkattiin laittamaan heinät muoviin pyöröpaaleihin. Kuivaaheinää tehdään vielä myöhemminkin kesän edetessä.