IMG20220718181057.jpg

Alkuviikosta kerättiin taas heinäanalyysejä. Oli jo selvää että rehunteko tulee ajoittumaan viikonvaihteeseen, mutta mielenkiinnon vuoksi analyysit tehtiin siitä huolimatta. Keskiviikon näytteiden tulosten mukaan heinä olisi jo aivan korjuukelpoista. Ennen sitä kävin niittämässä viimeiset 5ha kuivaheinää, että ne saataisiin pakettiin ennen sunnuntaina alkavaa heinäshowta. Siilokin täytyi valmistella ennen sunnuntaita, onneksi meillä on hieno avantilla käytettävä lakaisukone kastelujärjestelmineen, jolla on helppo putsata siilon pohja kaikista rehun jämistä, hiekasta yms.

IMG20220721062538.jpg

Aamu- ja iltanavetan väli vierähtikin sunnuntaina niittokoneen kanssa pellolla. Ihan kuin pientä rutiinia alkaisi jo olla tähänkin hommaan, sillä työskentely sujui vieläkin joutuisammin. Meillä on viikon verran koekäytössä uusi Valtran Direct, millä sain sunnuntain päästellä. Tällaiselle peruskäyttäjälle siinä ei juuri muuta eroa ollut kuin se, että suunnanvaihtaja on yksinkertaisempi. Vaikka onhan se aina tyylikästä uusilla vehkeillä päästellä, niin mieluusti istun takaisin omankin traktorin penkille, vaikkei siinä kummoisia hienouksia olekaan.

Uutta tähän rehuntekoerään on myös ajosilppuri! John Deeren kauppamies on aktiivisena ja haluaa Peltopartureille sellaisen myydä. Joten uudenkarhea demokiertue silppuri tuotiin hyvissä ajoin pihaan odottamaan maanantaita. Täytyihän sitä käydä vielä sunnuntai iltana kokeilemassa, ettei tule aamulla yllätyksiä kun pitäisi olla täydessä työntouhussa. Hyvinhän silppuri näyttäisi toimivan, kunhan käyttäjä saa erilaisuudet sisäistettyä. Antti oli kovasti sitä mieltä että oma on parempi, vaikka tässä onkin enemmän voimaa ja puksuttaa tasaisemmin menemään. Vaikka osittain onkin tottumiskysymys.

IMG20220724115440.jpg