Viikot vierähtää niin ettei tahdo perässä pysyä. Lomia on ehditty pitämään ja vastapainona painettu töitä aamusta iltaan. Viikolla 33 oli niittovuorossa ne pellot joilta ei päästy viimekerralla 2. satoa vielä tekemään. Timotei on jo tähkällä ja hieman vanhempaa sekä köyhempää kuin kesän ensimmäisen sadon heinät. Se on tarkoituskin, sillä näinä viikkoina tehdään "umppariherkkua", eli ei niin vahvaa ruokaa umpilehmille. Näiltä pelloilta ei edes haaveilla kolmatta satoa, vaan ne on tarkoitus myrkyttää ja kyntää syksyn aikana. Joillekin kakkos sadon heinäpelloille on jo kylvettykin syysrypsiä!

Huvittavin työtehtävä oli ohrapellon niittäminen! Kyllä - puimisen jälkeen sain käskyn rientää niittokoneen kanssa kaatamaan heinää oljen sekaan. Ei ole kovin yleistä että heinä kasvaa viljan alla aivan valtoimenaan, mutta tänä syksynä näin kuitenkin kävi. Saatiinpahan lisää umppariherkkua. Tälläkertaa ne laitettiin pyöröpaaleihin, kuten osa oljista. Ilmat ovat olleet niin kosteita että olkien säilyvyyden kannalta paras vaihtoehto oli paalata ne. Joku saattaa ajatella että olkien muovittaminen on rahan haaskausta, mutta se vasta haaskausta onkin kun koko satsista saa perata homeisia kohtia seuraavan vuoden ajan.

Etukuormaajan käyttö tuli toden totta tutuksi kun muutama päivä pyhitettiin paalien siirtämiselle. Lähipelloilta siirtelin paaleja kasalle metsän reunaan ja kauempaa kävimme hakemassa pitkän paaliensiirtokärryn kanssa. Juuso nosteli paaleja kyytiin ja kyydistä pois, minä sain harjoitella 10 metriä pitkän paalikärryn tiellä pitämistä. Ajatus hirvitti, sillä kärry on pitkä ja paaleja mahtuu kyytiin kahteen kerrokseen yhteensä 17! Matkalla oli tiukkoja käännöksiä ja kapeita teitä, mutta nopeasti kuitenkin homma alkoi sujumaan ja täytyy sanoa että paalien siirron jälkeen ajamani viljakärry tuntui taas naurettavan pieneltä.

Kolmas ja viimeinen rehusato saatiin pakettiin viikolla 36. Umppariherkku saa jatkoa kun sekaan ajetaan olkea silppurin läpi.

Kaiken tämän rehu- ja olkishown lisäksi on välissä puitu. Kauraa, ohraa ja vehnää. Antti pui, me muut kuljetellaan kärryjä pellolle ja pellolta kuivaajalle. Jo viimesyksynä sain harjoitella viljakärryn peruuttamista ja kippaamista kuivaajalla, mikä todella vaatiikin harjoittelua kun painavaa kärryä pakitetaan jyrkkään ylämäkeen. Olen huomannut että kuivaajalla päivystävä henkilökunta aiheuttaa minulle suunnattomia suorituspaineita ja joudun korjaamaan suuntaa kerta toisensa jälkeen. Kun yksin ja rauhassa saa suoriutua, ei ongelmia ole lainkaan. Kaikesta huolimatta olen jokaisen kärryn saanut kipattua oikeaan paikkaan ilman minkäänlaisia tuhoja - huh.

Kärryn perään ottaminenkin vaati viimesyksynä useita uusintoja, välillä se sujui ja välillä ei sitten millään. Mutta harjoitus on tehnyt mestarin ja lähes poikkeuksetta saan peruutettua traktorin nupin oikealle kohdalle jo ensimäisellä yrityksellä, siitä olen kovasti ylpeä. Hydrauliikkaletkujen kanssa en vielä ole niin hyvä, sillä kärryjä on useita ja kaikissa on omat letkunsa, sen lisäksi että traktoreissakin on kaikissa eri systeemit.. Varmasti helppo homma kun sen osaa. No, ehkä ensi syksynä taas vähän paremmin.

Viimeviikot ovat olleet omien peltotöiden osalta taas hiljaisempia. Juuso on aloittanut kyntöjä ja asiakkaille on tehty kakkossatoa rehua. Jossain vaiheessa Antti kävi joitakin peltoja myrkyttämässäkin, itse osallistuin siihen vain kyytiläisenä, tarkasti kuunnellen mitä saa ja miten se pitäisi tehdä. Aikaa on jäänyt mm. puimurin huoltamiseen, mikä on sekin mielenkiintoista hommaa koska puimurin sisältö näyttää aikamoiselta vuoristoradalta. Isommille huoltotoimenpiteille ei ollut vielä tarvetta, sillä tällähetkellä on tarkoitus puida vain syysrypsit ja sampo tulee selviämään siitä ihan pienillä laitoilla. Kun öljyt oli vaihdettu ja viimesyksynä puhdistamani seulat kaivettu varastosta ja asennettu paikoilleen, oli aika lähteä koeajoon!

Kun rypsi on kuivaa ja valmista puitavaksi, sen litu (aivan uusi sana jota en koskaan ennen ole kuullut) saattaa varista herkästi kun sekaan mennään ison koneen kanssa. Tästä syystä syöttörullaa pidetään huomattavan paljon ylempänä kuin esimerkiksi ohraa puitaessa.

Syysrypsille erittäin tärkeää on hyvä talvehtiminen. Osittain talvi sujuikin hyvin, mutta nyt konkretisoituu miten paljon tuhoa pellolle aiheuttavat mm. peurat. Peuran syömillä kohdilla ei kasva muu kuin saunakukka, ohdakkeet ja lukuisat muut rikkakasvit. Rikkakasvit aiheuttavat omat haasteensa puimisessa. Varsinkin saunakukka on niin takertuvaa ja järeää tavaraa että se jää pöydälle jumiin ja sitä saa olla yhtenään kiskomassa irti. Ei kiva.

20ha syysrypsiä kärrättiin kuivaajalle mistä se myöhemmin jatkaa matkaansa Alavuden öljynpuristamolle. Öljy kerätään ja loppu aines käytetään lehmien ravinnoksi. Syksyn edetessä pääsen perehtymään paremmin puimuri ja kuivuri töihin. Nyt kun viimevuodelta on jonkinlainen käsitys asioista, on helpompi lähteä syventymään.

 

Viikko alkoi siis rehunteolla. Ajosilppuri ja kärrymiehet lähtivät matkaan jo aamusta, minulle jäi vielä 5ha niitettävää. Kaikki heinäpellot eivät 2.satoon ehtineet kasvamaan, joten ajettavaa oli nyt vähemmän kuin ensimmäisessä sadossa. 12 tunnissa oli homma hoidettu ja siilon peittelijät taas vauhdissa. Melkein puolet pienempi kasa, mutta tavaraa tuli hehtaaria kohden saman verran kuin ensimmäisestä sadosta, eli noin 4 000 kuiva-ainekiloa.

Tuntui siltä kuin kesä olisi loppunut kun rehut saatiin peiteltyä. Viikko on ollut pilvinen ja kylmä (tai mitä kukakin kylmänä pitää, minulle +18 keskellä kesää on juuri sitä!), vettä tulee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Sääennusteetkaan eivät lupaa yhtään sen parempaa tuleville päiville. Miehillä alkaa olla stressiä siitä, miten mahtaa viljojen käydä kun lämpösummaa ei tahdo kertyä. Kaikki sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin vielä lämpimiä päiviä tälle kesää! Toivoa on, nythän eletään vasta heinäkuuta. Kaikki on mahdollista. Vielä on kesää jäljellä, eikös sen Mambakin jo kerro?

Loppuviikon aiheena on ollut pska. Pojat ajaa separointinestettä ja minä sain avustaa separointimiestä kuljettamalla kuivaa tavaraa kasoihin pellolle, mistä ne menee vuorokauden sisään levitykseen. Keväällä ajettiin uutena asiana kokeilumielessä mm. kaurapelloille separoitua kuiva-ainetta ja se näyttäisi olevan oikein hyvä idea, sillä kaurapellot ovat tällähetkellä oikein kauniita - tiheitä ja tummia. Myös kasvimaa, varsinkin perunat, suorastaan rakastavat separoitua! Uskon että naapureillekin tämä versio lannanlevityksestä on pienempi paha, sillä hajuhaittoja ei tule yhtään niin paljon kun lietteenajossa.

Separoidussa kuiva-aineessa iso plussa on se, ettei sitä tarvita niin isoa määrää hehtaarille kuin tavan lietettä. Siitä syystä separoitua ajetaan mm. kauimmaisille pelloille, näin säästetään koneita, aikaa, työtunteja ja ennenkaikkea rahaa. Lisäksi se on mainiota pelloille joihin tarvitaan lisää fosforia. Separointineste puolestaan pyritään jatkossa ajamaan niitetyille nurmipelloille, silloin kun sitä on saatavilla.. Pelkkä neste liukenee maahan eikä jää pinnalle polttamaan uutta nurmea. Separointineste on kasvin nopeasti käytettävissä olevaa tavaraa ja siinä on enemmän liukoista typpeä kuin tavan lietteessä.

Alkuviikosta kerättiin taas heinäanalyysejä. Oli jo selvää että rehunteko tulee ajoittumaan viikonvaihteeseen, mutta mielenkiinnon vuoksi analyysit tehtiin siitä huolimatta. Keskiviikon näytteiden tulosten mukaan heinä olisi jo aivan korjuukelpoista. Ennen sitä kävin niittämässä viimeiset 5ha kuivaheinää, että ne saataisiin pakettiin ennen sunnuntaina alkavaa heinäshowta. Siilokin täytyi valmistella ennen sunnuntaita, onneksi meillä on hieno avantilla käytettävä lakaisukone kastelujärjestelmineen, jolla on helppo putsata siilon pohja kaikista rehun jämistä, hiekasta yms.

Aamu- ja iltanavetan väli vierähtikin sunnuntaina niittokoneen kanssa pellolla. Ihan kuin pientä rutiinia alkaisi jo olla tähänkin hommaan, sillä työskentely sujui vieläkin joutuisammin. Meillä on viikon verran koekäytössä uusi Valtran Direct, millä sain sunnuntain päästellä. Tällaiselle peruskäyttäjälle siinä ei juuri muuta eroa ollut kuin se, että suunnanvaihtaja on yksinkertaisempi. Vaikka onhan se aina tyylikästä uusilla vehkeillä päästellä, niin mieluusti istun takaisin omankin traktorin penkille, vaikkei siinä kummoisia hienouksia olekaan.

Uutta tähän rehuntekoerään on myös ajosilppuri! John Deeren kauppamies on aktiivisena ja haluaa Peltopartureille sellaisen myydä. Joten uudenkarhea demokiertue silppuri tuotiin hyvissä ajoin pihaan odottamaan maanantaita. Täytyihän sitä käydä vielä sunnuntai iltana kokeilemassa, ettei tule aamulla yllätyksiä kun pitäisi olla täydessä työntouhussa. Hyvinhän silppuri näyttäisi toimivan, kunhan käyttäjä saa erilaisuudet sisäistettyä. Antti oli kovasti sitä mieltä että oma on parempi, vaikka tässä onkin enemmän voimaa ja puksuttaa tasaisemmin menemään. Vaikka osittain onkin tottumiskysymys.

Herne näyttää jo oikein hyvältä ja maistuu vielä paremmalta! Nyt se on ihmisen suuhun sopivaa ja oikein maukasta, mutta menee vielä pitkä tovi ennen kuin se on valmista puitavaksi ja kuivatettavaksi. Kaksi kulunutta viikkoa ovat olleet varsin yksitoikkoisia peltotöiden osalta, ei voi muuta kun seurailla heinien ja viljojen kasvua ja odottaa. Se tarkoittaa oikein passelia kesälomanviettoaikaa kaikille vuorollaan.

Viimevuoden helteet kostautuvat nyt vasikoiden syntyvyydessä, sillä lehmiä ei saatu siemennettyä koska kiimakierrot olivat kuumuuden vuoksi sekaisin. Vasikoita syntyy tällähetkellä noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi toukokuussa. Tänävuonna helteet ovat onneksi paljon maltillisemmat, isompaa vahinkoa ei pääse käymään. Vaikka muutamat hellepäivät ovat nekin liikaa varsinkin vanhoille lehmille, se näkyy mm. lisääntyneissä utaretulehduksissa.

Salaojatyömaalla on pyörähdetty muutamaan kertaan kuluneen kesän aikana. Se olikin asia mistä en ole muistanut kuvia ottaa tai edes asiaa mainita. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että Antti kävi kylvämässä myllättyihin kohtiin nopeasti itävää heinän siementä ja minä menin parin päivän kuluttua perässä jyrän kanssa. Tuttua ja turvallista hommaa!
Nyt on ollut hyvin aikaa jauhaa lehmien appeeseen sekoitettavaa kauraa ja ohraa. Sain toimia "kärrymiehenä", eli kuskasin viljoja kuivaajalta (missä pojat olivat jauhamassa) kotisiiloon.