IMG20220715100750.jpg

Herne näyttää jo oikein hyvältä ja maistuu vielä paremmalta! Nyt se on ihmisen suuhun sopivaa ja oikein maukasta, mutta menee vielä pitkä tovi ennen kuin se on valmista puitavaksi ja kuivatettavaksi. Kaksi kulunutta viikkoa ovat olleet varsin yksitoikkoisia peltotöiden osalta, ei voi muuta kun seurailla heinien ja viljojen kasvua ja odottaa. Se tarkoittaa oikein passelia kesälomanviettoaikaa kaikille vuorollaan.

Viimevuoden helteet kostautuvat nyt vasikoiden syntyvyydessä, sillä lehmiä ei saatu siemennettyä koska kiimakierrot olivat kuumuuden vuoksi sekaisin. Vasikoita syntyy tällähetkellä noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi toukokuussa. Tänävuonna helteet ovat onneksi paljon maltillisemmat, isompaa vahinkoa ei pääse käymään. Vaikka muutamat hellepäivät ovat nekin liikaa varsinkin vanhoille lehmille, se näkyy mm. lisääntyneissä utaretulehduksissa.

IMG20220721064916.jpg

Salaojatyömaalla on pyörähdetty muutamaan kertaan kuluneen kesän aikana. Se olikin asia mistä en ole muistanut kuvia ottaa tai edes asiaa mainita. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että Antti kävi kylvämässä myllättyihin kohtiin nopeasti itävää heinän siementä ja minä menin parin päivän kuluttua perässä jyrän kanssa. Tuttua ja turvallista hommaa!
Nyt on ollut hyvin aikaa jauhaa lehmien appeeseen sekoitettavaa kauraa ja ohraa. Sain toimia "kärrymiehenä", eli kuskasin viljoja kuivaajalta (missä pojat olivat jauhamassa) kotisiiloon.

IMG20220712091756.jpg      IMG20220718144636.jpg