Viikot vierähtää niin ettei tahdo perässä pysyä. Lomia on ehditty pitämään ja vastapainona painettu töitä aamusta iltaan. Viikolla 33 oli niittovuorossa ne pellot joilta ei päästy viimekerralla 2. satoa vielä tekemään. Timotei on jo tähkällä ja hieman vanhempaa sekä köyhempää kuin kesän ensimmäisen sadon heinät. Se on tarkoituskin, sillä näinä viikkoina tehdään "umppariherkkua", eli ei niin vahvaa ruokaa umpilehmille. Näiltä pelloilta ei edes haaveilla kolmatta satoa, vaan ne on tarkoitus myrkyttää ja kyntää syksyn aikana. Joillekin kakkos sadon heinäpelloille on jo kylvettykin syysrypsiä!

Huvittavin työtehtävä oli ohrapellon niittäminen! Kyllä - puimisen jälkeen sain käskyn rientää niittokoneen kanssa kaatamaan heinää oljen sekaan. Ei ole kovin yleistä että heinä kasvaa viljan alla aivan valtoimenaan, mutta tänä syksynä näin kuitenkin kävi. Saatiinpahan lisää umppariherkkua. Tälläkertaa ne laitettiin pyöröpaaleihin, kuten osa oljista. Ilmat ovat olleet niin kosteita että olkien säilyvyyden kannalta paras vaihtoehto oli paalata ne. Joku saattaa ajatella että olkien muovittaminen on rahan haaskausta, mutta se vasta haaskausta onkin kun koko satsista saa perata homeisia kohtia seuraavan vuoden ajan.

Etukuormaajan käyttö tuli toden totta tutuksi kun muutama päivä pyhitettiin paalien siirtämiselle. Lähipelloilta siirtelin paaleja kasalle metsän reunaan ja kauempaa kävimme hakemassa pitkän paaliensiirtokärryn kanssa. Juuso nosteli paaleja kyytiin ja kyydistä pois, minä sain harjoitella 10 metriä pitkän paalikärryn tiellä pitämistä. Ajatus hirvitti, sillä kärry on pitkä ja paaleja mahtuu kyytiin kahteen kerrokseen yhteensä 17! Matkalla oli tiukkoja käännöksiä ja kapeita teitä, mutta nopeasti kuitenkin homma alkoi sujumaan ja täytyy sanoa että paalien siirron jälkeen ajamani viljakärry tuntui taas naurettavan pieneltä.

Kolmas ja viimeinen rehusato saatiin pakettiin viikolla 36. Umppariherkku saa jatkoa kun sekaan ajetaan olkea silppurin läpi.

Kaiken tämän rehu- ja olkishown lisäksi on välissä puitu. Kauraa, ohraa ja vehnää. Antti pui, me muut kuljetellaan kärryjä pellolle ja pellolta kuivaajalle. Jo viimesyksynä sain harjoitella viljakärryn peruuttamista ja kippaamista kuivaajalla, mikä todella vaatiikin harjoittelua kun painavaa kärryä pakitetaan jyrkkään ylämäkeen. Olen huomannut että kuivaajalla päivystävä henkilökunta aiheuttaa minulle suunnattomia suorituspaineita ja joudun korjaamaan suuntaa kerta toisensa jälkeen. Kun yksin ja rauhassa saa suoriutua, ei ongelmia ole lainkaan. Kaikesta huolimatta olen jokaisen kärryn saanut kipattua oikeaan paikkaan ilman minkäänlaisia tuhoja - huh.

Kärryn perään ottaminenkin vaati viimesyksynä useita uusintoja, välillä se sujui ja välillä ei sitten millään. Mutta harjoitus on tehnyt mestarin ja lähes poikkeuksetta saan peruutettua traktorin nupin oikealle kohdalle jo ensimäisellä yrityksellä, siitä olen kovasti ylpeä. Hydrauliikkaletkujen kanssa en vielä ole niin hyvä, sillä kärryjä on useita ja kaikissa on omat letkunsa, sen lisäksi että traktoreissakin on kaikissa eri systeemit.. Varmasti helppo homma kun sen osaa. No, ehkä ensi syksynä taas vähän paremmin.

Viimeviikot ovat olleet omien peltotöiden osalta taas hiljaisempia. Juuso on aloittanut kyntöjä ja asiakkaille on tehty kakkossatoa rehua. Jossain vaiheessa Antti kävi joitakin peltoja myrkyttämässäkin, itse osallistuin siihen vain kyytiläisenä, tarkasti kuunnellen mitä saa ja miten se pitäisi tehdä. Aikaa on jäänyt mm. puimurin huoltamiseen, mikä on sekin mielenkiintoista hommaa koska puimurin sisältö näyttää aikamoiselta vuoristoradalta. Isommille huoltotoimenpiteille ei ollut vielä tarvetta, sillä tällähetkellä on tarkoitus puida vain syysrypsit ja sampo tulee selviämään siitä ihan pienillä laitoilla. Kun öljyt oli vaihdettu ja viimesyksynä puhdistamani seulat kaivettu varastosta ja asennettu paikoilleen, oli aika lähteä koeajoon!

Kun rypsi on kuivaa ja valmista puitavaksi, sen litu (aivan uusi sana jota en koskaan ennen ole kuullut) saattaa varista herkästi kun sekaan mennään ison koneen kanssa. Tästä syystä syöttörullaa pidetään huomattavan paljon ylempänä kuin esimerkiksi ohraa puitaessa.

Syysrypsille erittäin tärkeää on hyvä talvehtiminen. Osittain talvi sujuikin hyvin, mutta nyt konkretisoituu miten paljon tuhoa pellolle aiheuttavat mm. peurat. Peuran syömillä kohdilla ei kasva muu kuin saunakukka, ohdakkeet ja lukuisat muut rikkakasvit. Rikkakasvit aiheuttavat omat haasteensa puimisessa. Varsinkin saunakukka on niin takertuvaa ja järeää tavaraa että se jää pöydälle jumiin ja sitä saa olla yhtenään kiskomassa irti. Ei kiva.

20ha syysrypsiä kärrättiin kuivaajalle mistä se myöhemmin jatkaa matkaansa Alavuden öljynpuristamolle. Öljy kerätään ja loppu aines käytetään lehmien ravinnoksi. Syksyn edetessä pääsen perehtymään paremmin puimuri ja kuivuri töihin. Nyt kun viimevuodelta on jonkinlainen käsitys asioista, on helpompi lähteä syventymään.

Tuntui siltä kuin kesä olisi loppunut kun rehut saatiin peiteltyä. Viikko on ollut pilvinen ja kylmä (tai mitä kukakin kylmänä pitää, minulle +18 keskellä kesää on juuri sitä!), vettä tulee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Sääennusteetkaan eivät lupaa yhtään sen parempaa tuleville päiville. Miehillä alkaa olla stressiä siitä, miten mahtaa viljojen käydä kun lämpösummaa ei tahdo kertyä. Kaikki sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin vielä lämpimiä päiviä tälle kesää! Toivoa on, nythän eletään vasta heinäkuuta. Kaikki on mahdollista. Vielä on kesää jäljellä, eikös sen Mambakin jo kerro?

Loppuviikon aiheena on ollut pska. Pojat ajaa separointinestettä ja minä sain avustaa separointimiestä kuljettamalla kuivaa tavaraa kasoihin pellolle, mistä ne menee vuorokauden sisään levitykseen. Keväällä ajettiin uutena asiana kokeilumielessä mm. kaurapelloille separoitua kuiva-ainetta ja se näyttäisi olevan oikein hyvä idea, sillä kaurapellot ovat tällähetkellä oikein kauniita - tiheitä ja tummia. Myös kasvimaa, varsinkin perunat, suorastaan rakastavat separoitua! Uskon että naapureillekin tämä versio lannanlevityksestä on pienempi paha, sillä hajuhaittoja ei tule yhtään niin paljon kun lietteenajossa.

Separoidussa kuiva-aineessa iso plussa on se, ettei sitä tarvita niin isoa määrää hehtaarille kuin tavan lietettä. Siitä syystä separoitua ajetaan mm. kauimmaisille pelloille, näin säästetään koneita, aikaa, työtunteja ja ennenkaikkea rahaa. Lisäksi se on mainiota pelloille joihin tarvitaan lisää fosforia. Separointineste puolestaan pyritään jatkossa ajamaan niitetyille nurmipelloille, silloin kun sitä on saatavilla.. Pelkkä neste liukenee maahan eikä jää pinnalle polttamaan uutta nurmea. Separointineste on kasvin nopeasti käytettävissä olevaa tavaraa ja siinä on enemmän liukoista typpeä kuin tavan lietteessä.

Alkuviikosta kerättiin taas heinäanalyysejä. Oli jo selvää että rehunteko tulee ajoittumaan viikonvaihteeseen, mutta mielenkiinnon vuoksi analyysit tehtiin siitä huolimatta. Keskiviikon näytteiden tulosten mukaan heinä olisi jo aivan korjuukelpoista. Ennen sitä kävin niittämässä viimeiset 5ha kuivaheinää, että ne saataisiin pakettiin ennen sunnuntaina alkavaa heinäshowta. Siilokin täytyi valmistella ennen sunnuntaita, onneksi meillä on hieno avantilla käytettävä lakaisukone kastelujärjestelmineen, jolla on helppo putsata siilon pohja kaikista rehun jämistä, hiekasta yms.

Aamu- ja iltanavetan väli vierähtikin sunnuntaina niittokoneen kanssa pellolla. Ihan kuin pientä rutiinia alkaisi jo olla tähänkin hommaan, sillä työskentely sujui vieläkin joutuisammin. Meillä on viikon verran koekäytössä uusi Valtran Direct, millä sain sunnuntain päästellä. Tällaiselle peruskäyttäjälle siinä ei juuri muuta eroa ollut kuin se, että suunnanvaihtaja on yksinkertaisempi. Vaikka onhan se aina tyylikästä uusilla vehkeillä päästellä, niin mieluusti istun takaisin omankin traktorin penkille, vaikkei siinä kummoisia hienouksia olekaan.

Uutta tähän rehuntekoerään on myös ajosilppuri! John Deeren kauppamies on aktiivisena ja haluaa Peltopartureille sellaisen myydä. Joten uudenkarhea demokiertue silppuri tuotiin hyvissä ajoin pihaan odottamaan maanantaita. Täytyihän sitä käydä vielä sunnuntai iltana kokeilemassa, ettei tule aamulla yllätyksiä kun pitäisi olla täydessä työntouhussa. Hyvinhän silppuri näyttäisi toimivan, kunhan käyttäjä saa erilaisuudet sisäistettyä. Antti oli kovasti sitä mieltä että oma on parempi, vaikka tässä onkin enemmän voimaa ja puksuttaa tasaisemmin menemään. Vaikka osittain onkin tottumiskysymys.

Herne näyttää jo oikein hyvältä ja maistuu vielä paremmalta! Nyt se on ihmisen suuhun sopivaa ja oikein maukasta, mutta menee vielä pitkä tovi ennen kuin se on valmista puitavaksi ja kuivatettavaksi. Kaksi kulunutta viikkoa ovat olleet varsin yksitoikkoisia peltotöiden osalta, ei voi muuta kun seurailla heinien ja viljojen kasvua ja odottaa. Se tarkoittaa oikein passelia kesälomanviettoaikaa kaikille vuorollaan.

Viimevuoden helteet kostautuvat nyt vasikoiden syntyvyydessä, sillä lehmiä ei saatu siemennettyä koska kiimakierrot olivat kuumuuden vuoksi sekaisin. Vasikoita syntyy tällähetkellä noin puolet vähemmän kuin esimerkiksi toukokuussa. Tänävuonna helteet ovat onneksi paljon maltillisemmat, isompaa vahinkoa ei pääse käymään. Vaikka muutamat hellepäivät ovat nekin liikaa varsinkin vanhoille lehmille, se näkyy mm. lisääntyneissä utaretulehduksissa.

Salaojatyömaalla on pyörähdetty muutamaan kertaan kuluneen kesän aikana. Se olikin asia mistä en ole muistanut kuvia ottaa tai edes asiaa mainita. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että Antti kävi kylvämässä myllättyihin kohtiin nopeasti itävää heinän siementä ja minä menin parin päivän kuluttua perässä jyrän kanssa. Tuttua ja turvallista hommaa!
Nyt on ollut hyvin aikaa jauhaa lehmien appeeseen sekoitettavaa kauraa ja ohraa. Sain toimia "kärrymiehenä", eli kuskasin viljoja kuivaajalta (missä pojat olivat jauhamassa) kotisiiloon.

Täysin uutena ja ihmeellisenä asiana minulle tuli se, että viljoja ei voi ruiskuttaa ihan milloin sattuu. Nyt kun helteet koettelevat ja päivälämpötila on keskimäärin +30, ei ruiskuttaminen tule kysymykseenkään. koska kasvit stressaavat kuumalla ilmalla! Täytyy odottaa että ilman lämpötila laskee ainakin +24, mieluiten +20. Juuri tästä syystä Antti pääsi aloittamaan ruiskuttamisen vasta 20 jälkeen illalla ja lopetti aamuyön pikkutunneilla.

Ykkösvuoden nurmi saa pelkästään Yaran lannoitetta. Juuret ovat vielä heikot eikä niitä haluta isolla lannanlevityskoneella turhaan polkea. 2- ja 3- vuoden nurmet ovat jo vahvempia mistä syystä peltoon ajetaan Yaran lannoitteen lisäksi myös lietettä. Lietteestä on tehty analyysit, jotta tiedetään kuinka paljon lisälannoitetta on hyvä antaa millekin pellolle. Varsinkin näinä aikoina omasta lietteestä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti (sen lisäksi että lietesäiliötä on pakko tyhjentää), koska apulanta on aivan törkeän hintaista!

Oma osuuteni lannoitushässäkässä on varsin pieni, koska Peltoparturit hoitaa senkin omalla porukallaan. Jonkun kerran olen vienyt lannoitesäkkiä paikasta A paikkaan B. Sensijaan minulla viikon teemana on ollut kuivaheinä. Muutaman päivän helteet tulivat oikeaan aikaan, jotta saatiin niitettyä ja kuivattua hyvää heinää. Antti ne jossain vaiheessa kävi niittämässä ja osoitti sitten minulle pellot joilla kävin heiniä pöyhimässä parina päivänä. Ulkopuolinen paalaaja palkattiin laittamaan heinät muoviin pyöröpaaleihin. Kuivaaheinää tehdään vielä myöhemminkin kesän edetessä.

Tiistai oli varsinainen urakkaniittopäivä, kun meiltä oli kolme niittokonetta liikenteessä. Niittotyöt oli eilen harjoiteltu joten tänään sain listan niitettävistä pelloista ja selviytyä pitäisi itsenäisesti. Ja selviydyin! Pöyhijä kiersi perässä sitä mukaa kun saatiin heinää kaadettua. Keskiviikkona rehunteko sai alkaa, ensin lähti karhottaja kiertämään ja sitten silppuri heinäkärryjen kanssa. Naisväki ei tähän vaiheeseen osallistu muuten kun kyytiläisinä. Peltopartureilla on oma porukkansa; karhottaja, kärrymiehet, kasamiehet ja Antti silppurinsa kanssa. Vuosien yhteistyön johdosta homma sujuu kuin vettä vaan. Miehet pystyvät lukemaan jo pelkästä pään asennosta että mikä karho otetaan seuraavaksi ja milloin vaihdetaan kärryä. Plus lukuisat muut tilanteet, itse vain ihailee kuinka hyvin voi tiimi toimia! Tiimityötä parhaimmillaan. Kyydissä tuleekin istuttua aina kun muilta töiltä ehtii, ei siihen kyllästy millään.

Torstai iltana rehut oli saatu siiloon ja aloitettiin peittely. Noin 104,5ha alueelta saatiin yhteensä 1 100 000 tuorekiloa heinää. Eli keskimäärin 4 000 kg ka, joiltakin pelloilta enemmän joiltakin vähemmän. Sato on ollut erinomainen, eikä se mahtunut siiloon vaikka kuinka korkealle yritettiin tampata. Jatkoimme siiloa legopalikoilla, se oli meidän naisväen tehtävä.

Meillä siilon peittely tehdään tarkasti. Ensin kaivetaan vähän reunoja auki ja kasan päälle tarkasti asetellaan kelmu. Sitten alkuviikosta laittamamme reunamuovit käännetään päälle ja vedetään vähän teippiä ettei muovi lähte mistään päin liukenemaan. Tässä vaiheessa kierretään etsimässä kaikki reiät mitä mahdollisesti on muoviin tullut ja teipataan ne hyvin, tälläkertaa niitä ei ollut kuin pari-kolme. Keskelle vedetään uusi kerros muovia niin ettei varmastikaan mikään paikka jää muovitta. Lopuksi vielä kangas jonka päälle heitellään painoksi renkaanpuolikkaita ja reunat peitellään turpeella. Tiivis paketti siis. Sää oli tuulinen mikä tuo hommaan omat haasteensa mutta onneksi oli tarpeeksi porukkaa jotta siitäkin selvittiin.

Loppuviikosta kun Peltoparturit tekivät jo asiakkaiden rehuja, pääsin kokeilemaan rehukärryllä ajoa! Ajatus jännitti; hirveän korkea kärry perässä, etäisyys silppuriin täytyy olla oikea ja karhojärjestys täytyy olla selkeä. Mutta jännitys oli turhaa, hyvinhän se sujui.

Alkuviikosta oli paikkojen siivousta, siemenpussit ja lannoitesäkit kasalle odottamaan loppusijoituspaikkaa ja viljasäkit nippuun odottamaan syksyn viljan pussituksia. Auman peittelykankaat viikattiin Annikan kanssa ja jätettiin lähettyville käyttöä odottamaan.

Keräsin maanantaina ja keskiviikkona korjuuaikanäytteet siltä samaiselta pellolta mistä viimeviikollakin. Tuppoja tulisi olla mahdollisimman monta ja niin laajalta alueelta kun jaksaa pellossa tarpoa. Voisi melkein sanoa että kuntoilusta se meni, heinikko on niin tiheää että jalka meinaa jäädä jumiin! Eli tuppo leikattiin niittokohdasta ja survottiin pussiin, näytteen tiedot paperille ja paketti maitoauton kyytiin. Lauantaina kerättiin näytteitä useammalta pellolta ja vietiin ne suoraan Valion labraan Seinäjoelle. Samaan paikkaan vein viimevuonna useita maanäytteitä, joita pelloilta kerättiin.

Heinän kasvun huomaa toki pelkällä silmälläkin, mutta nyt vasta konkretisoitui kuinka huimaa kasvu on varsinkin loppuvaiheessa! Ihan vaan mielenkiinnosta seurattiin Antin kanssa heinän kasua mittanauhalla. Kun viimeviikolla heinä oli keskimäärin noin 50cm paikkeilla, maanantaina se oli jo 60cm ja keskiviikkona 65-70cm. Lauantaina pisimmät heinät olivat 75cm ja nurminata alkoi työntää tähkää. Jokusen timotein tähkänkin bongasin. Heinä olisi jo valmista korjattavaksi, valkuaisetkin laskeneet kun ne olivat viimeviikolla aivan mahdottomissa lukemissa. Mutta viikonvaihteen sateet eivät vielä korjuuta salli. Toivotaan että sääennusteet pitävät paikkaansa ja alkuviikosta saadaan heinää kaadettua.

Viikko 22 oli rauhallisempaa peltotöiden osalta. Viimeviikkojen sateet ovat olleet aivan ihanteellisia kasvun kannalta, sillä vettä tuli määrällisesti paljon mutta kevyellä tahdilla. Lämpöäkin on riittänyt. Loppuviikolla käytiin ottamassa korjuuaikanäytteet siltä pellolta josta on tarkoitus heinätyöt aloittaa. Heinä on jo keskimäärin 40cm pitkää, paikoittain jopa pitempää. Antti yritti opettaa kuinka erottaa timotei, nurminata ja englannin raiheinä tässä vaiheessa. Nurminata minulle ehkä helpoin tunnistettava, mutta luulen tarvitsevani vielä kertausta siinä. ProAgrian sivuilta löysinkin Nurmioppaan, missä melko selkeät kuvat ja kirjoitukset näistä. Näytteet tosiaan lähtivät maitoauton kyydillä ja tulokset saatiin jo seuraavana päivänä. Valkuaiset olivat hurjan korkealla, mutta ymmärsin että se on aivan normaalia tässä vaiheessa. Muuten tulosten perusteella Antti arvioi että viikon päähän voisi jo rehuntekoa suunnitella. Uudet näytteet kuitenkin otetaan vielä seuraavan viikon maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Näin voidaan olla varmoja milloin korjuuaika on oikea. Mielenkiintoista seurata miten arvot muuttuvat, miltä ne näyttää kun korjuuaika on sopiva vrt. tilanne nyt.